Ulla Ahmavaara



Ulla Ahmavaara, Kasin oppilas 70-luvulla


Tampereen steinerkoulun entinen opettaja Ulla Ahmavaara muistaa hyvin, mitä oli olla koulumme perustaja Kaisu ”Kasi” Virkkusen kollega.


Ulla Ahmavaaran päällimmäinen muisto Tampereen steinerkoulun alkuajoista on valtava innostus. Lasten lisäksi vanhemmat olivat innostuneita kuten myös opettajat.

    – Me opettajat keskustelimme kaikki välitunnit pedagogiiksta, kertoo Ahmavaara, jo jonkin aikaa eläkkeellä ollut Tampereen steinerkoulun opettaja.

    Alkuaikojen steinerkoulu oli muuttava koulu. Ahmavaara muistaa paljon hetkiä, jolloin koulu sijaitsi Osmonpuiston tehdasrakennuksen yläkerrassa. Tarrakone jyskytti seinän takana samalla, kun opettaja yritti kertoa lempeästi satua.

     –Vanhemmat olivat mukana muuttamassa, maalaamassa ja tarvittaessa moukarin kanssa hajottamassa seiniä. Lapset olivat vallattomia, eläväisiä, kekseliäitä ja he tekivät kaikenlaisia jekkuja. Tämä kaikki kuuluu tähän samaan, yhteen kokonaisuuteen.

    Kaikki syventyivät steinerpedagogiikkaan. Ahmavaaran mukaan se tapahtui Kaisu ”Kasi” Virkkusen avulla. Kaisu Virkkunen on Tampereen steinerkoulun perustaja.

    – Pienimmissäkin pedagogisissa asioissa pyrittiin menemään ytimeen ja löytämään rakentavia ratkaisuja. Ei ollut sapluunaa. Oli pelkkä idea – ikään kuin siemen, josta kaikki ratkaisut kasvoivat esiin.

    – Aika ajoin tulivat kouluviranomaiset tarkastamaan koulua ja testaamaan lasten oppimista. Kerran tarkastaja kysyi, mikä on Suomen yleisin kivilaji. Pienen hiljaisuuden jälkeen kajahti luokasta:  ”Tiiliskivi.” Se oli kekseliäs vastaus!

    Ahmavaara on itse käynyt läpi Suomen ensimmäisen steinerkoulun. Kasi oli hänen luokkansa luokanopettaja. 


Pietà ja Tampere

Kun Virkkunen oli perustanut Helsinkiin koulun, hän päätti lähteä pitämään pedagogisia esitelmiä Tampereelle. 

    – Kun hän astui ensimmäisen kerran junasta Tampereelle, hän pysähtyi tunnustelemaan, millainen kaupunki tämä on. Hän sanoi, että tunne hämmästytti häntä, Ahmavaara muistaa.

    – Kasi koki jotain ihan muuta kuin Suomen Manchesterin, teollisuuskaupungin. Hän koki syvän ja lämpimän rauhan. Hän tunnisti kokeneensa saman laadun jossain. Kyseessä oli Pietà-veistos, jonka hän oli nähnyt Roomassa. Patsaasta huokui lämpö ja rauha.

    Kasilla kypsyi ajatus asettua Tampereelle.

    Ahmavaaran mukaan Kasi oli tahtoihminen. Mihin hän ryhtyi, sen hän vei lävitse. 

    – Siitä on kasvettu tähän tilanteeseen. On uudet koulurakennukset ja hienot kauniit tilat.


Seuraavaksi minä kerron…

Ahmavaara ei halunnut ryhtyä opettajaksi. Kerran Kasilla oli tarve saada eurytmia-tunneille sijaisopettaja pariksi viikoksi. Hän houkutteli Ahmavaaraa, joka ei todellakaan kokenut olevansa ammatti-eurytmisti. Päinvastoin.

    – Olin koulussa vain tehnyt eurytmiaa. Pienten eurytmiatuntia pitäessäni kävi omituinen tapaus. Halusin sanoa lapsille, että seuraavaksi minä kerron miten tehdään. Ehdin kuitenkin sanoa heille vain, että seuraavaksi minä kerron.

    Kun lapset kuulivat nämä taikasanat, he istuivat rinkiin Ahmavaaran ympärille.

    – He vain tuijottivat minua kirkkain silmin. Ymmärsin, että sanani tarkoittivat satuhetkeä. Sitten minä keksin sadun. Lapset tavallaan kutsuivat sadun esiin minusta.

    Pian Kasi kysyi Ahmavaaralta, ottaisiko hän kuitenkin luokan vastaan seuraavana lukuvuonna.

    – Kaikki nämä vuodet, Ahmavaara huokaa. – Opettajuus on ollut kiinnostava, elävä ja haastava ammatti. 


Lapsen oma agenda

Kasi painotti kaikessa pedagogiikassa pienten lasten vaihetta. Sitä, ettei lasta altistettaisi liian varhain intellektuaaliselle opetukselle, ja että pienten lasten oppiminen tapahtuisi tekemällä. 

    – Learning by doing. Sellaista termiä ei silloin vielä ollut. Tekemällä, jaloin polkemalla ja käsin taputtamalla ja hyppimällä opittaan matematiikkaa. On todella tärkeää, että lapsi ei kutistuisi liian varhain intellektiinsä.

    – Varsinkin nykypäivänä tämä on tärkeää. Älkää hyvät ihmiset kutistako pienten lastenne persoonallisuuden kasvua tähtäämällä kohti jo ennalta valittua yliopistoa ja urapolkua. Emme me opettajatkaan niin tee.

    Maassamme on jo suuri määrä nuoria, jotka ahdistuvat ja masentuvat paineiden alle jo yläkouluikäisinä – puhumattakaan lukiosta. He eivät välttämättä ole saaneet kasvaa omaksi itsekseen. He toteuttavat jonkun muun agendaa.

    Kaisu Virkkusen pedagogiikka oli voimakkaasti tahdon, tunteen ja mielikuvituksen kasvatusta. Kasi painotti luovuutta.

    – Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän painottuu tahdon ja tunteen kautta tapahtuva oppiminen. Ne luovat tunneoppimisen välityksellä perustan intellektuaaliselle ymmärtämiselle.

    – Jos lapselle kasvatetaan vahva oma tahto, hän kyllä menee ihan mihin haluaa. Tässä on steinerpedagogiikan teho.


Lasten kuvat mielessä

Moni steinerkoulun opettaja nostaa mieleensä kunkin luokkansa lapsen kuvan iltaisin ihan vaan muutamaksi sekunniksi. Saman hän tekee aamulla ennen tuntien alkua. 

    – Jokaisesta lapsesta on tällöin elävä muistikuva. Silloin opettaja myös huomaa, jos jokin ei ole ihan kohdallaan – olipa oppilas tänään tavalista hiljaisempi, olipa oppilas tänään riehuisella tuulella. Opettaja voi havaita ja reagoida. Opettaja voi myös reflektoida itseään kunkin lapsen kohdalla. 

    – Aamulla lapset eivät koskaan tule ”yllätyksinä” eteen. Opettaja on valmistautunut kohtaamaan joka ikisen lapsen. Jos opettaja havaitsee, ettei olekaan huomannut jotain lasta 30 muun joukosta, hän keskittyy päivään eri tavalla.

    Ahmavaaran mukaan jokaisen lapsen huomaaminen on tärkeää. On paljon syitä, miksi lapsi voi vetäytyä, eikä vetäytyminen aina ole mikään paha asia. Kukaan ei kuitenkaan pohjimmiltaan halua olla se näkymätön lapsi. 

    – Totta kai kaikki asiat opitaan ihan opetussuunnitelman mukaisesti, mutta steinerpedagogiikan tavoite on lisäksi kaivaa esiin kunkin lapsen ydinolemus ja ruokkia sitä. Kun kaikki saavat samaa monipuolista, käytännöllistä, taiteellista ja ajatuksiin vetoavaa opetusta, kaikki lapset erilaisine kykyineen tulevat jollain tavalla puhuteltua.

    – Steinerkouluopetuksen moniulotteisuus on tietysti suuri vaatimus opettajalle, mutta se tekeekin työn niin kiinnostavaksi. Koulussa ei olla pelkästään ”sitten joskus” koittavaa elämää varten, vaan itse koulu on jo täyttä elämää.

 


toimittajat Miika Kaukinen, Vesa Sädekoski

Ei elämä ala sitten joskus. Itse koulu on jo täyttä elämää.


Maija Lehmusvirta, uutisankkuri, MTV3 →
Kai Telanne, toimitusjohtaja, Alma Media →
Matti Helimo, apulaispormestari, Tampereen kaupunki →
Kaarle Gummerus, asianajaja Tampere →
Maija Neva, juristi , ympäristöministeriö →
Mikko Kurko, everstiluutnantti, maavoimien esikunta →
Nina Kurko, luokanopettaja, Tampereen steinerkoulu →
Annika Hursti, luokanopettaja, Tampereen steinerkoulu →


Ihanimmalle ekaluokalle

Jo sata vuotta täyttänyt steinerpedagogiikka on tunnettu lämpimästä ihmiskäsityksestä ja lapsen kasvun syvällisestä tuntemuksesta.rnrnEkaluokalle ja muillekin luokka-asteille voi hakea ilman aiempaa steinerkasvatustaustaa. Lue millainen on yhteinen matkamme eskarista ylioppilaaksi asti. 10 oikein hyvää syytä hakea →