Steinerlukion esittelyilta ma 27.1.2025

Ysiluokkalainen!! On aika mennä Etiäppäin ja tulla esittelyitaamme 27.1. klo 18 moikkaamaan Eero Herrasta @eurohoo ja kuulemaan, miten hänen opiskelunsa meillä Stelussa sujui.

Steinerlukiossa voit nimittäin tehdä omasta lukiopolustasi ainutlaatuisen ja ihan oman itsesi näköisen. Meillä et huku opiskelijoiden massaan. Meillä olet sinä. Pienessä lukiossa kaikki tuntevat toisensa ja opettajat ovat kiinnostuneita opiskelijoista yksilöinä. Luokkamuotoisuus ensimmäisenä vuonna takaa, että opit tuntemaan uudet kaverit hyvin.

Esittelyillassa ma 27.1. klo 18. kuulet myös, miten oppiaineiden sisältöjä opiskellaan teemajaksoina, joissa aihepiiriin tutustutaan monipuolisemmin oppiainerajat rikkoen. Opetuksessa pyritään toiminnallisuuteen ja käytännönläheisyyteen, joten luvassa on muutakin kuin pänttäämistä. Opetusta tapahtuu luokkatyöskentelyn lisäksi leirien, työharjoittelun, näytelmien, projektien sekä yhteisten juhlien kautta.

Vahvojen opiskelutaitojen ja ylioppilaskokeisiin valmistautumisen lisäksi painotamme luovuutta, sosiaalisia taitoja, itsenäistä ajattelua, taito- ja taideaineita sekä yhteistyökykyä. Meiltä saat ainutkertaisen mahdollisuuden rajoja rikkovaan luovuuteen.

Osalle Suomen lukioista on myönnetty erityinen koulutustehtävä. Meillä se on steinerpedagogiikka, joka on jo yli 1000 koulun maailmanlaajuinen koululiike. Siksi lukiomme voi tarjota erillisiä, yleisestä opetussuunnitelmasta eriäviä opintojaksoja. Tule infoiltaan 27.1. tutustumaan näihin erkko-jaksoihimme. Niitä on PALJON!

Lukiomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Tampereen Muotialassa. Paikalle pääsee Nyssellä ja ratikalla. Ainutlaatuisen koulurakennuksen tilat ovat maanläheiset ja kutsuvat. Opiskelijaravintolamme Timjami on moninkertainen Suomen mestari luomun käytössä. Meillä ylipäätään on oma keittiö henkilökuntineen, ja sen kyllä maistaa.

Steinerkoulun rakennus kätkee sisäänsä suuren ja tunnelmallisen Aurora-salin, jossa esitetään ja pidetään vuosittain lukuisia näytelmiä, juhlia ja tilaisuuksia. Juhlista parhaat ovat joka syksyn ja kevään ylioppilasjuhlat. Tule esittelyiltaan, niin näet myös salin, jossa voidaan joskus juhlia myös sinun valmistumistasi. Lukioaikanasi pääset lavalle ainakin vanhojen tansseissa, penkkareissa, ja valinnoistasi riippuen ehkä myös näytelmärooleissa.

Katso fiiliksiä meidän IG:stä, TikTokista ja osittain myös koko steinerkoulun Facebookista. Lukion nettisivuilla on aika paljon tunnelmia ja tietoa meistä. Nettisivun valikosta löydät kaikki somekanavamme. https://tampereensteinerkoulu.fi/lukio/

Tervetuloa esittelyiltaan ma 27.1. klo 18 Aurora-saliin.

++++

Eero Herranen on suomalainen näyttelijä ja some-vaikuttaja.

Suurelle yleisölle ja etenkin monille nuorille sosiaalisesta mediasta tuttu positiivisen elämänilon lähettiläs Eero Herranen on elävä esimerkki siitä, miten ongelmat ja haasteet käännetään mahdollisuuksiksi ja harmaat päivät aurinkoisiksi.

Some-vaikuttajana toimimisen lisäksi Eero on ammatiltaan näyttelijä, juontaja, yritysvalmentaja ja malli.

Eero rohkaisee haaveilemaan, unelmoimaan ja ennen kaikkea antaa luvan nauttia elämästä.

Eeron kuva: M. R. Photo / Marina Rotkus.

Tampereen steinerkoulun lukio
Muotialantie 79-81
33800 Tampere

Pikalinkit

Voit tutustua taloomme ja opetukseemme myös ennalta alla olevista pikalinkeistä.