Tirlittan

Tampereen steinerkoulun 5B-luokka toivottaa sinut tervetulleeksi Tirlittan-lastennäytelmän yleisönäytöksiin ke 7.10.2026 klo 18 to 8.10. klo 18 Aurora-saliin Tampereen steinerkoululle osoitteeseen Muotialantie 79-81. Liput 2,5€/5€, mobilepay tai käteinen, väliajalla kahvio, jossa voi tehdä ostoksia.

Tirlittan -orpotyttö ihmisten ihmemaassa näytelmä perustuu Oiva Paloheimon vuonna 1953 ilmestyneeseen samannimiseen kirjaan. Tämän näytelmän on sovittanut Anna Haukka. Annan käsialaa on myös vaikuttava musiikki, jota kuullaan näytelmässä runsaasti.

Tirlittan kertoo yllättäen perheensä menettävästä tytöstä. Tarina on seikkailu, jossa Tirlittan kohtaa elämän eri puolia ja valtavan ihmiskirjon.

Tarina kertoo ihmisyydestä ja sen moninaisuudesta, siitä että vaikka ihmiset poikkeavat toisistaan, heitä voi yhdistää yksi asia: hyvyys. Hyvyys on sitä, jossa ei haluta toiselle pahaa. Tarina muistuttaa meitä myös siitä, että kaikki eivät ole elämässä samanarvoisessa tilanteessa: on puutetta ja sairautta, masennustakin. 

Se on tarina myös siitä kokemuksesta, joka kuuluu ihmisen kehitykseen: ihminen kokee tietynlaista yksinäisyyttä eri kasvuvaiheissa. Lapsi voi kokea, ettei kuulu mihinkään porukkaan ja kokee ulkopuolisuutta. Nuori voi kokea, ettei kukaan kiinnostu hänestä tai edes näe häntä ja kokee yksinäisyyttä. Sitä, että on yksin tässä maailmassa.

Tirlittan -orpotyttö ihmisten ihmemaassa on pieni, onnellisesti päättyvä, ajatuksia ja tunteita herättelevä seikkailu, joka sopii kaikenikäisille katsojille.

Tervetuloa näytöksiin,
Heini Aalto, ohjaaja